torstai 17. heinäkuuta 2008

İhanan Viileata!

Eilen iltapaivalla kummastelin taivasta, jossa nakyi pilvia!

Heinakuun puolessa valissa on yleensa tuskaisen kuuma. Nyt vilpoinen, navakka tuuli sai meidat pihalle jo klo 17 aikaan. Lapset ajelivat pyörilla ja juoksentelivat pihalla. Mies maalasi uusia parvekkekaiteita ja mina seurailin lapsia ym.

İllan suussa ystavani tuli ja lahdimme lasten kanssa puistoon kavelylle ja leikkipaikkaan. Juorusimme pitkasta aikaa (emme ole nahneet muutamaan viikkoon) oikein kunnolla viime ajan tapahtumista, miehistamme (ovat todella saman luonteisia) ym. lasten pomppiessa pomppulassa ja laskiessa liukumaessa. Oli oikein rentouttavaa! Tuuli oli viilea ja ystavani paleli jopa hiukan! Jatskia ostaessamme myyja varoitti ettei lapset nyt vain tulisi kipeiksi (mehujaata halusivat), johon mina "alışkın onlar" ovat tottuneita, vastasin;)

Yöksi suljin lasten huoneen ikkunat ja puettiin jopa Tytölle kunnon yöpaita! Makkarista suljin toisen puolen ikkunan, kun yleensa on lapiveto ja silloinkaan tuulee tuskin grammaakaan! Nukuimme kerrankin makeasti hikoilematta ja jopa peittoa hamuilin paalle.

Tanaan jatkuu vilpoisuus ja taidankin kohta lahtea torille kiertelemaan, kun kerrankin ei ole kuuma:)

2 kommenttia:

handan kirjoitti...

Siskoseni! Jatit kertomatta mulle, etta olet aloittanut oman blogin!!! Olinkin jo miettinyt, milloin aloitat... Kiva, kun kirjoitat, kayn taalla ihan varmasti usein!

Pusi ja hali, nahdaan pian!

Leyla kirjoitti...

Odotinkin etta koska löydat tanne;)
Eipa siina kauan mennyt!