keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Arki alkaa rullata

Kiirettä on pitänyt viime aikoina ja en ole päässyt päivittelemmän blogia. Nyt kuitenkin elämä asettuu pikkuhiljaa uomiinsa ja arki alkaa rullata.

Saatiin siis vihdoinkin asunto, ei kaupungilta, mutta yksityiseltä vuokranantajafirmalta. Pääsimme jo muuttamaankin viime viikonloppuna! Kotia rakennetaan vielä pikkuhiljaa. Turkkiin muutettaessa annoimme/myimme suurimman osan huonekaluista ja muista kodintarvikkeista. Lamppuja, astioita ja jotain pienkeittiökoneita + astianpesukone puuttuu. Aika paljon olen käytettyä hankkinut ja sukulaisten kautta saanut, kiitos siitä!
Tietokonehan piti kuitenkin heti hankkia ja nyt tuliterällä läppärillä näpyttelen:) saa sitten ainakin tämän kakkoskoneeksi Turkkiin tulevaisuudessa...;)

Pojan kouluhan vaihtui nyt muuton takia. Maanataina aloitti uudessa koulussa ja alussa tietenkin jännitettiin ja protestoitiin hieman, että uuteen kouluunhan en mene. Iltapäivällä hakiessani oli kuitenkin iloinen poika vastassa ja kavereitakin oli heti saanut! Onneksi on sosiaalinen poika, niin ei tarvitse olla huolissaan kaverpulasta. Koulunvaihtomurheet siis haihtuivat tuhkatuuleen! Ja mikä on hyvä juttu; uudessa koulussa on turkin kielen opetusta kerran viikossa!

Tytön päiväkoti alkaa huomenna. Kyllä, saimme siis tarhapaikan huippunopeasti! Tänään ja eilen oltiin harjoittelemassa. Katsotaan miten huomenna käy. taitaa tulla itku...:( Sen verran on kiinni äidissä tällä hetkellä.

Pikkuisten mahat murisee nyt ja äiti lähtee ruuan laittoon, mars mars..

Ja tietenkin vielä Bayraminiz kutlu olsun! (Vaikka täällä Suomessa sen(Ramazanin päättymisen juhlan) juhlinta onkin jäänyt meillä aika minimaaliseksi:()

8 kommenttia:

finkinja kirjoitti...

Kiva että olette löytäneet asunnon! Ja hyvä että koulun vaihto meni hyvin, onko siellä tosiaan mahdollista turkin kielen opiskeluun?

Leyla kirjoitti...

Kiitos finkinja! Ihana tosiaan olla omassa kodissa:)

Suomessa on mahdollisuus toisen äidinkielen opiskeluun tai ylläpitokielen opiskeluun ekasta luokasta lähtien. Opetusta järjestetään alueittain. Eli ei esim. kaikissa kouluissa tai kaupunginosissakaan. Tällä meidän alueella on sen verran paljon turkkilaisia ja muitakin maahanmuuttajia, että kielten opetusta saa omassa koulussa. Pojan luokalla ainakin somaliaa, viroa, venäjää ja arabiaa puhuvat käyvät oman kielensä tunneilla kerran viikossa. Meidän Poika pääsi turkin kielen tunnille tokaluokkalaisten kanssa ettei viikon ainoa musiikin tunti jäisi pois.
Edellisessä koulussa ei ollut turkin tunteja, mutta mahdollisuus olisi ollut mennä toiseen kouluun koulupäivän jälkeen, mutta nämä koulut olivat niin kaukana, että en uskaltanut lähettää ekaluokkalaista yksin bussilla matkaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kuulla , etta alkaa arki asettua kohdilleen :)
Usko pois, tiedan tuon nollasta aloittamisen vaikeudet, samassa tilanteessa taalla elellaan! Kiitos Ikean, koti alkaa pikkuhiljaa rakentua ;)
Onpa janna, etta voi koulussa opiskella turkkia - missa kaupungissa tama on mahdollista?
Mina olen myös onnellinen, silla poikani saa opiskella suomea kaksi tuntia viikossa - pysyy kielitaito ylla :)

Leyla kirjoitti...

Lotta; Tsemppiä teillekin kodin rakentamiseen! Mekin ollaan käyty Ikeassa harva se päivä;)

Pääkaupunkiseudulla ainakin saa turkin tai muiden "kakkoskielten" opetusta. Mutta tämä etu tosiaan vain niille, joilla kotona on kaksi kieltä. Muusta suomesta en tiedä.

Onko suomen tunnit järjestetty koulun puolesta? Tosi hyvä juttu!

saida kirjoitti...

Heipsan vaan!

Löysin blogisi Helin sivujen kautta ja mielenkiinnolla lueskelin juttujasi. Liitänkin blogisi listaan joita seurailen; itse vasta aloittelen tätä "harrastusta". :D

Leyla kirjoitti...

Tervetuloa Saida! Kiva saada uusia lukijoita, vaikka blogini päivittelyt on vähän jäänyt kiireiden takia:( Tuntuu, että aika ei riitä mihinkään... Yritän korjata asian mahd pian!

Sateenkaari kirjoitti...

tuttua on taallakin nollasta alottaminen. tehtiin se kun muutettiin suomeen 2004. ja toistamiseen muutettaessa takaisin turkkiin 2006.mutta tavaroitten kuljettaminen on niin kallista, ettei kannata kuin jotain vaatetta ja pikkutavaraa.

Leyla kirjoitti...

Joo, meillä raahattiin pienempää tavaraa viime maaliskuussa Turkkiin ja lisäksi kesällä äitini ja siskoni perhe toi lisää. Elokuussa tavarat sitten raahattiin takaisin Suomeen, tosin osa jäi, muutetaanhan me Turkkiin kuitenkin jossain vaiheessa takaisin;) Mutta kiva kuulla että kohtalotovereita löytyy!

Ps. Sateenkaari, odotan innolla Blogiasi!